Teräsrummun pinta hapettuu ja syöpyy helpoimmin ennen pinnoitusta. Pinnalla oleva hilse ja ruoste ovat pääasiassa rautaoksidia, rautaoksidia, vesipitoista rautaoksidia ja trirautatetroksidia. Jos pinnalla olevaa hilsettä ja ruostetta ei poisteta ennen teräsrummun maalausta, se vaikuttaa teräsrummun pinnalla olevan maalikalvon tarttumiseen, koristeluun ja käyttöikään. Koska ruosterakenne on löysä, teräsrummun pinta ei ole lujasti kiinni, ja se on helppo pudota pinnoitteen mukana. Kalvo muodostaa trirautahydridiä vesilautan vaikutuksesta ja tilavuus kasvaa aiheuttaen kalvon vaahtoamisen, halkeilun ja putoamisen. Syövyttävässä akussa, joka koostuu maalikalvon alla olevasta oksidikalvosta ja teräsrummun metalliraudasta, se on katodi, joka edistää metallin korroosiota teräsrummun pinnalla, jolloin pinnoite tuhoutuu nopeasti.
Ruosteenpoistomenetelmä teräsrummun pinnalta on jaettu kahteen pääluokkaan: kemiallinen menetelmä ja mekaaninen menetelmä.
Kemiallinen ruosteenpoisto on kemiallisten melonien tai sähkökemiallisten melonien käyttöä yleisen ruosteen, oksidihilseilyn ja erilaisten korroosiotuotteiden liuottamiseksi teräsrummun pinnalta vaikuttamatta teräsperusmetalliin. Yleisin kemiallinen kalkinpoistomenetelmä on peittaus, jossa orgaanisten tai epäorgaanisten happojen avulla taitetaan teräsrummun pinnalta oksideja ja keltaruostetta teräsrummun pinnalta.
Mekaaninen ruosteenpoisto on mekaanisten voimien, kuten kitkan, vasaran, hankaamisen jne. käyttöä, jotta hankaavat rakeet poistavat ruostetta, korkean lämpötilan oksidihilsettä ja muuta likaa teräsrummun pinnalta. Yleisin mekaaninen kalkinpoistomenetelmä teräsrumpuyrityksissä on manuaalinen hionta, mekaaninen hionta, ruosteenpoisto, manuaalinen ruosteenpoisto yksinkertaisilla työkaluilla, ja menetelmä on yksinkertainen ja helppo, mutta työvoiman intensiteetti on korkea, tuotannon tehokkuus on alhainen ja ruosteenpoiston laatu on huono. Yleensä vain irtonainen tai kevyempi ruoste voidaan poistaa.
